QFZ 1/16 Vammaisuudet/Disabilities has been released!

Julkaisutiedote/Release Notification 28.10.2016

QFEMZINE – QUEERIÄ JA FEMINISMIÄ/QFEMZINE – QUEER AND FEMINISM 2/16

VAMMAISUUDET/DISABILITIES

Esteettömyys- ja intersektionaalisuuskeskustelujen ulottuminen viime vuosina queer/feministisessä aktivismissa koskemaan myös vammaisuuksia herätti meidät ideoimaan tätä numeroa jo vuosi sitten syksyllä. Tiedostamme, että numeromme on aiheiltaan rajallinen ja rajalliselle, pääosin aktivismista, taiteesta ja tieteestä kiinnostuneelle yleisölle suunnattu. Koska yhdessä numerossa voi käsitellä vain rajallisesti näkökulmia rajallisilla tavoilla, toivomme edelleen kirjoituksia ja kuvituksia vammaisuuk­sista! Lehtemme itsessään on sekin saavutettavuudeltaan rajallinen. Tätä puutetta paikkaamme osin tarjo­amalla paperilehden kirjoituksista podcastin kuunneltavaksi niille, jotka eivät voi tai jaksa lukea lehteä. Sitaattikorostuksissa otimme huomioon yleisimmät värisokeudet. Haaveenamme on tulevaisuudessa tehdä entistä saavutettavampaa QFemZine-projektia, jossa esimerkiksi kuvailutulkkaus, selkokielisyys ja videoiden tekstitys olisivat osa toimintaamme. Tähän tarvitsemme ja etsimme tekijöitä!

[– –]

Tämän QFemZinen päätoimittaminen on ollut ehkä vaikeinta kautta lehden historian, koska minul­la itselläni on hyvin vähän kokemusta vammaisuuksista, omakohtaisesti ei lainkaan. Oma positioni tällä hetkellä on valkoisen, queerin, erittäin kykenevän ruumiin, korkeasti koulutetun, pienellä rahal­la hyvin toimeentulevan.

[– –]

Olennaisinta vammaisuuksien esiin tuomisessa on mielestäni aito halu ymmärtää se, että kaikki eivät voi tehdä samoja asioita samalla tavalla ja ottaa erilainen kykenevyys oikeasti huomioon esimerkik­si tapahtumien järjestämisessä, hankkia tietoa ja opetella uusia asioita; opetella esimerkiksi toimi­maan tilanteissa, joissa keskustelukumppani puhuu viittomakielellä tulkin välityksellä. Jos sanomme, että emme halua sulkea ketään ulkopuolelle elämässä, tapahtumissa, aktivismissa, taiteessa, tieteessä ja niin edelleen, meidän pitäisi todella toimia siten, että emme tee niin. (Hanna Storm, Pääkirjoitus.)

/

Accessibility and intersectionality discussions have, in recent years, extended to include disabilities in queer/feminist activism which caused us to start planning this issue already last fall. We are aware that our issue is limited and aimed to a limited audience, one that is mostly interested in activism, art and science. Because there are a limited number of angles you can cover in a single issue in limited ways, we are still hoping to receive writings and illustrations about disabilities! Our zine is limited in accessi­bility in itself. To partially cover for this shortcoming we will be offering a podcast of the writings for those who cannot or don’t have the energy to read the printed issue. In highlighting quotes, we con­sidered the most common forms of color blindness. Our dream is to make an even more accessible QFemZine-project in the future, where for example picture interpretation, plain language material and video subtitling would be a part of our actions. We need and seek contributors for this!

[– –]

Editing this particular issue of QFemZine has been the most difficult throughout the history of the zine, because I myself have very little experience about disabilities and none of it personal. At the moment my position is the position of a white, queer, very able-bodied, highly educated and managing well with low income.

[– –]

In my opinion, the essential things about bringing disabilities forth is the genuine desire to understand that not everyone can do same things in the same way, to actually consider different capabilities in, for example, planning events, to acquire information and to learn new things; for example, to learn how to act in situations where the person you’re speaking with is talking in sign language with the help of an interpreter. If we say that we don’t want to exclude anyone in life, events, activism, art, science and so on, we should really act so that we don’t. (Hanna Storm, Editorial.)

Tässä numerossa muun muassa/In this issue (+more)

Vammaisuuksien kirjosta – Hanna Storm

YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus – Hanna Storm

Ihmisiä, esineitä, tiloja erityishuoltopiirin yksikössä – Anna B.

Why Don’t We See Disability Displayed in Celebrational Pride Events – Andrew Gurza

Fighting Stigmas through Radical Vulnerability – Nik Angel Moreno

9 käskyä kohti vähemmän ableististä feminismiä! – Elina Halttunen-Riikonen

”Saisko tapahtumaan esteettömyystiedot?” – Ree Melanen

Do You Need to Fight for the Right to Be a Human Rights Activist? – Biljana Stankovic Lori

Sarjakuvia/Comic strips: Jiipu Uusitalo, Miia Vistilä

Kuvataidetta/Visual art/Numeron taiteilija/Artist of the Issue: Gabriele Gervickaite

Runoja: Sanni Purhonen, Hanna Storm

Etukansi/Front cover: Gabriele Gervickaite

Tähän numeroon liittyvä podcast/Podcast related to this issue: https://qfemzinepodcast.bandcamp.com/

QFemZine 2/16: 68 sivua/pages, väreissä/in colour, 5/6 € (+ postikulut/post fees)

Tiedustelut/Inquires: qfemzine@gmail.com; facebook.com/qfemzine

QFemZinen julkaisema Pyhäjoella vangitun aktivistin vankilakokemuksista kertovat zine on ilmestynyt

QFemZine on julkaissut Pyhäjoella vangitun aktivistin kirjoittaman

I WANNA DANCE WITH SOMEBODY
PYHÄJOEN YDINVOIMANVASTAISELTA LEIRILTÄ VANGITUN 
AKTIVISTIN KUUSITOISTA PÄIVÄÄ VANKILASSA -zinen

perjantaina 30.9.

Tilaa omasi, jatka keskustelua, tue ydinvoimanvastaista taistelua!

#iwannadancewithsomebody #aktivismi #nofennovoima #oikeusjärjestelmä#poliisiväkivalta #pyhäjoki #reclaimthecape #suomi2016 #ydinvoima #vankeus

Saa jakaa!

-----

QFEMZINE – QUEERIÄ JA FEMINISMIÄ/QFEMZINE – QUEER AND FEMINISM
JULKAISUTIEDOTE SYYSKUU 2016

I wanna dance with somebody
Pyhäjoen ydinvoimanvastaiselta leiriltä vangitun
aktivistin kuusitoista päivää vankilassa

QFemZine julkaisee perjantaina 30.9. Pyhäjoella vangitun Fennovoiman ydinvoimalahanketta vastustaneen aktivistin vankilassa kirjoittamat päiväkirjamerkinnät I wanna dance with somebody. Pyhäjoen ydinvoimanvastaiselta leiriltä vangitun aktivistin kuusitoista päivää vankilassa. Päiväkirjan pitämisen tarkoituksena oli kirjoittajan mukaan kirjoittaa kunakin hetkenä tärkeiltä tuntuvista asioista. Lyhyissä merkinnöissä kirjoittaja tuo esiin valtavan määrä epäkohtia ja suoranaisia laittomuuksia: kuinka vankeja kohdellaan, kuinka vegaanista ruokaa ei heti järjestetä, kuinka eri viranomaiset voivat sanoa epäreiluja, valheellisia asioita ja käyttäytyä epäkunnioittavasti, kuinka tieto ei kulje eikä lupauksia pidetä, kuinka virikkeitä ei ole tai ne ovat surkeita.

Pyhäjoen protestileirillä vangittujen vankilakokemuksista ei ole hirveästi puhuttu julkisuudessa. I wanna dance with somebody avaa tämän keskustelun, joka toivottavasti jatkuu. Kirjoittajan kokemukset eivät tuo päivänvaloon vain yksittäisen ydinvoimaa vastustaneen ihmisen kokemuksia vankilasta, vaan nostaa pohdittavaksi koko oikeus- ja vankilajärjestelmämme mielivaltaisuuden.

”Tänään oli sosiaalityöntekijän tapaaminen. Sekin halusi neuvoa, ja sanoi että ”tais mennä vähän yli.” Meitä on kai vaan kolme täällä nyt. Tänään olis kiva päästä ulkoilemaan. Sosiaalityöntekijä: ”Poliisinmurha on murha.” Jooh, kenellä tässä mahtoi mennä hieman yli? Ei oo tullut ketään uutta vielä, täällä ollaan kahdestaan. Käytiin äsken ulkona ja olin mielettömän onnellinen auringosta, lämmöstä ja ruohikosta ja että mahtui kävelemään ja juoksemaan.”
Julkaisu A6, 20 sivua, mustavalkoinen

Hinta: 50 snt (+postikulut) tai enemmän. 50 SENTIN YLITTÄVÄT TUOTOT PER ZINE MENEVÄT KIRJOITTAJALLE!

Tiedustelut: qfemzine@gmail.com; facebook.com/qfemzine

Kuukauden blogitekstisarja/elokuu: Magdaleena Jakkila & Hilmalyydia - Cismittääkö?

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Magdaleena Jakkila & Hilmalyydia

CISMITTÄÄKÖ?

Entisissä mallaspanimon tiloissa kaikuu aavemaisesti Marlene Dietrichin ääni. ”Ich habe noch einen Koffer in Berlin” soljuu pinttyneiden kaakeleiden, putkien ja galleriatilaksi maalattujen valkoisten seinien ohi. Välillä laulu säestää entistä teollisuustilaa ja välillä kaksimetristä maalausta sidotusta torsosta, välillä herkkiä akvarelleja juhannusniityllä hunnun kanssa tanssahtelevasta henkilöstä. Silmänsä sulkeneen sinisen hahmon luota kaupunkimaisemassa lepäilevään merenneitoon ja valokuvaan, jonka henkilö katsoo näyttelyvierasta suoraan silmiin. Hänelle on ommeltu valkoisin pistoin parta.

Cismittääkö? -taidenäyttely avautui elokuun alussa Lahdessa Malskin tiloissa. Avajaiset olivat osa Lahti Pride -viikkoa ja näyttelyyn osallistumista varten oli avoin haku teemalla sukupuoli, seksuaalisuus ja feminismi. HLGBTIQA+ -yhteisölle on elintärkeää ymmärtää, että feminismi on sitä varten, että se ei ole ainoastaan cisnaisten feminismiä, vaan se ulottuu kaikkien sukupuolten yhdenvertaisuuteen. Koimme Pride-aiheisen taidenäyttelyn näin rajaten merkittäväksi.

Kismittävä cis

Näyttelyn valvojina kävijöiden reaktioiden vastaanottaminen ja tarkkailu oli palkitsevaa. Näyttelyn pitäminen Lahti Priden aikaan toi kävijöitä, jotka eivät muuten välttämättä olisi tulleet taidenäyttelyyn. Samoin näyttelyyn hakeutui taideyleisöä, joka ei välttämättä eksy Pride-tapahtumiin.

Pride-näyttelyn tulee olla poliittisesti tiedostava, vaikka se olisikin karnevalisoitu. Taiteen keinoin voi kertoa eri asioita ja käsitellä jo tuttuja asioita uudella tavalla. Välillä kuva ylittää sanalliset keinot. Näitä kuvia halusimme tuoda esille.

Cissukupuolinen henkilö kokee identifioituvansa syntymässään määriteltyyn sukupuoleen. Näyttelyn nimi on sanaleikki; oletus siitä, että kaikkien kokemus sukupuolesta olisi samanlainen kismittää. Haimme teoksia, jotka toisivat näkyväksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kokemuksia, mutta käsittelisivät myös cisetuoikeutta, jonka tunnistamiseen cissukupuoliset tarvitsevat usein apua. Tietoa ei osata hakea, kun yhteiskunta opettaa, että on olemassa vain binäärinen sukupuolijärjestelmä, ja että kokemus sukupuolesta ei ole tärkeä. Näyttelyssä olemmekin valvojina saaneet todistaa ilahduttavia oivaltamisen hetkiä, hämmennystä, kysymyksiä sekä samastumista; tuossa olen minä!

Kehollisuus

Marlene Dietrichin näyttelytilassa kuuluva musiikki kuuluu Arto Korhosen videoteoksesta Claudia Sings a Song. Kaksikanavaisen videon toisella näytöllä näyttävästi pukeutunut Claudia lipsynckaa kaiuttimena toimivaan puhelimeensa Dietrichin laulua Berliinin metroasemalla. Hän pitää puhelinta kädessään kuin mikrofonia. Juuri laulun päätyttyä laiturille saapuu metro, johon Claudia arvokkaasti lipuu videon häipyessä keltaiseen. Videoteoksen toisella näytöllä pyörii metron ikkunasta kuvattua mustavalkokuvaa kaupungin eri metropysäkeistä. Kuvan päälle ilmestyy kunkin aseman nimi. Puhelimen rosoinen ääni kaikuvalla metron pysäkillä kaikuu nyt puolestaan näyttelytilassa säestäen näyttelyn teoksia.

Musiikki tuntuu lähes kipeältä, ja se muistuttaa itsestään aavemaisesti siirryttäessä eteenpäin vaaleanpunaisilla jalustoilla lepääviin pienikokoisiin veistoksiin. Hanna Makkosen teokset Like A Glove ja I Killed A Unicorn ovat näyttelytilan keskellä ja esittävät veren tahrimaa selkänikamaa ja pajunkissoin vuorattua simpukkaa. Korhosen teoksen musiikki taustalla muistuttaa, että poptaidemaisista teoksista välittyvällä näennäisellä kepeydellä ja värikkyydellä on hintansa.

Timi Kosken maalausta on melkein vaikea katsoa siitä välittyvän kivun vuoksi. Yläosaton hahmo, jolla on rinnat on asettanut kätensä alushousuihin niin, että etusormi tulee ulos sepaluksesta. Maalauksen nimi on Haamukipua. Kehodysforia esiintyy haamukipuilun muodossa, kehonosien itsestäänselvyyden kyseenalaistamisena. Mikä on suhteeni kehooni? Miten kehoani kohtelen? Onko sillä merkitystä? Vartalo on osa identiteettiämme aina sopivuuden tunteesta sen peittämiseen, paljastamiseen, pukemiseen ja toimintoihin. Sukupuoli ei ole kehosidonnainen asia, mutta sekin määrittelee identiteettiämme. Ehkä identiteettimme määrittelee myös kehoamme?

Topi Juntusen maalaukset Paluu I ja Paluu II ovat kuvauksia kehosta. Paluu I -maalauksessa esiintyy neljään osaan jaetulla pinnalla haava ja sen kiinniompelemista. Juntunen kertoo teoksistaan: ”Maalaukset pohjautuvat valokuviin joissa olen dokumentoinut omaan kehooni tulleita haavoja ja ruhjeita. Olen pyrkinyt kuvaamaan ihmiskehoa keskenään ristiriitaisista elementeistä koostuvana kokonaisuutena, jatkuvana tuhoutumisen ja uudelleenrakentumisen prosessina.” Paluu II on puolestaan pirstaloitunut omakuva. Kehoa kuvataan maalauksissa suhteellisena, ei valmiiksi annettuna kokonaisuutena. Identiteetin palapeli on puhutellut yleisöä monella tavalla. Järkyttänyt, pysähdyttänyt, koskettanut. Identiteetti koostuu monista palasista, mutta kuinka eheä se loppujen lopuksi voi olla?

Itsemäärittelyoikeus ja yhteiskunta

Sarjakuvataiteilija Apila Pepitan teos The Binary käsittelee tuntemuksia, joita kaksijakoinen sukupuolijärjestelmä herättää ihmisessä, jolle kumpikaan sallituista sukupuolista ei tunnu omalta. Se paljastaa tiukkojen sosiaalisten odotusten raakuuden, ja miten sellaisessa sosiaalisessa ympäristössä voi olla vaikeaa antaa itselleen tilaa olla. Teoksessa kuljetaan niin sanottujen miehen ja naisen rooleihin liittyvien odotusten elinkaari vauvasta aikuisuuteen. Kuinka petollisesti lapsena omaksutut odotukset vaikuttavat käsitykseemme siitä, mitä voi olla. Pojat eivät itke; tyttöjen tulee haaveilla naimisiin menosta ja perheen perustamisesta. Kirkkaan värisissä vahabatiikkikankaissa päähenkilö on molemmissa samannäköinen.

Näyttelyssä oli esillä myös Matti Männyn ja Jenni Lehmosen yhteisteos, videopeli Life In A Box. Molemmat tekijöistä opiskelevat tietotekniikkaa ja näyttelyn aiheet ovat olleet heillä mielessä jo pitkään. Näyttely antoi tarvittavan kimmokkeen toteuttaa teos videopelin muodossa. Pelissä katsojan roolina on professorin avustaja. Tehtävänä on määrittää yksisuuntaisen ikkunan takana olevien testiyksilöiden sukupuoli. Kun ensimmäinen yksilö saapuu tutkimushuoneeseen, paikalle ilmestyykin pikseligrafiikalla animoitu laatikko, jolla on laukku. Jokaisella laatikolla on oma ”catchphrasensa”. Alhaalta nousee esiin lomake, jossa on kerrottu yksilön mitat ja mieltymykset. Näiden annettujen tietojen perusteella annetaan mahdollisuus valita vain kahdesta sukupuolesta toinen, aivan kuten vielä monissa virallisissa lomakkeissa. Yksilöiden ollessa laatikoita, eikä esimerkiksi selkeästi ihmisen hahmossa olevia, tällaisten piirteiden mukaan määrittely muuttuukin korostetun naurettavaksi. Kuinka paljon huulipuna kertoo naiseudesta, tai laatikon sininen väri miehuudesta. Kuuden testiyksilön jälkeen koehenkilöt paljastavat oman kokemuksensa sukupuolestaan.

”I’m a box!” laatikot huutavat.

Professori kertoo kuinka kukaan assistenteista ei ole onnistunut määrittelemään oikein kohteiden sukupuolta, ja itseasiassa mikään näistä piirteistä – ulkonäkö, tapa puhua ja mieltymykset - ei auta määrittelemään henkilön sukupuolta. Lopussa todetaan, että tämä oli vain testiympäristö, eikä oikeassa elämässä tarvitse valita vain kahdesta vaihtoehdosta. Eihän?

Monet näyttelyvieraista kieltäytyvät pelaamasta peliä, joka pakotti valitsemaan kahden sukupuolen väliltä. Sen sijaan toiset pohtivat, että tämä on varmaan tyttö kun sillä on huulipunaa ja laukku. Lopun paljastus sai aikaan hämmentyneitä oivalluksia sukupuolen ilmentämisestä ja siitä, ettei määrittely kuulu muille kuin henkilölle itselleen. Sukupuolen kokemus on ainutlaatuinen, jokaisen oma henkilökohtainen laatikko.

Heidi Katajamäen Ihmistä rakastat -hiilipiirros on tehty suoraan gallerian seinään, ja se jatkuu lämpöpattereihin, kattoon ja ikkunasyvennyksiin. Piirroksesta erottaa kaksi hahmoa, kädet ja jalkoja. Teos on suunniteltu ja toteutettu juuri tätä tilaa ja näyttelyä varten. Katajamäki kertoo näyttelyn teemojen olleen pitkään läsnä hänen omassa elämässään. Teoksessaan hän kuvaa niin rakkauden, sukupuolen ja ihmisen rajatonta ja muuttuvaa kuin katoavaakin olemusta.

Et / vaan / vielä / tiedä

”Et vaan vielä tiedä” alkaa spottivalon alla kuunneltavissa oleva ääniteos. Kirsikka Ruohonen on kuvataiteilija, joka räppää ADIKIA -taiteilijanimellä. Musiikkiprojekti on todella tuore, ja tarve luoda omasta musiikista mahdollisimman ongelmatonta on suuri. Feminismi on taiteilijalle ollut aina tärkeä tekijä niin kuvataiteessa kuin musiikissakin, ja hän haluaa välttää välinpitämätöntä kieltä myös sukupuolen moninaisuuteen liittyvissä kysymyksissä. AVANTGARDE-projektissa hän haastatteli trans- ja muunsukupuolisia henkilöitä heidän kokemuksistaan sukupuolesta ja yhteiskunnan suhteesta siihen. Tarkoitus oli cisnaisena oppia sukupuolen moninaisuudesta, jotta pystyisi työskentelemään sukupuolisensitiivisesti. Tästä tiedonhausta ja -janosta syntyi AVANTGARDE -kappale, johon osallistui myös muunsukupuolinen räppäri Tero Hetero. Kappale oli kuultavissa ja levyn kansitaide nähtävissä näyttelytilassa. Näyttelyn viimeisellä viikolla ADIKIA saapui esiintymään galleriatilaan ja esitti myös muita kappaleitaan.

Olen

Essi Kuokkasen maalauksessa on punaiseen mekkoon puettu pitkälettinen Pinokkio, jonka puinen nenä on jo kasvanut. Hahmo vaikuttaa olevan murtumispisteessä, ja kaikki kiteytyy teoksen nimeen Never Gonna Be a Real Girl. Tässä kontekstissa teos on luettavissa cisnaisen ahdasta roolia kyseenalaistavaksi tai transnaisen painetta olla ”oikea tyttö.”

Näyttelyn toisella viikolla pyysimme Setan ammatillisten koulutusten kouluttajaa ja Lahden Seta ry:n palveluohjaajaa Mikko Ahtilaa galleriatilaan puhumaan sukupuolen moninaisuudesta. Puheessaan Ahtila käytti teoksia esimerkkeinä.  Pekka Syrjälän Olen-teoksen kohdalla hän nosti esille kokemuksia siitä, miten yhteiskunta viesteineen ei tunnusta kaikkien olemassaoloa, mutta jokainen on olemassa siitä huolimatta.

Olemassaolo on poliittista. Oli kyse sitten sukupuolesta, seksuaalisuudesta, yhteiskunnallisesta asemasta tai vammasta, olemassaolo on tärkeintä. Jokainen on arvokas, ei ”ominaisuuksistaan huolimatta”, vaan lähtökohtaisesti.

Kolmen viikon aikana kävijät ovat saaneet tutustua teoksiin, jotka ovat herättäneet paljon keskustelua. Lahdessa vastaavaa näyttelyä ei ole ennen ollut eikä sukupuolen moninaisuudesta juuri puhuta. Myös seksuaalivähemmistöt ovat marginaalissa. Näyttelytilan historia kiinnosti erityisesti eläkeikäistä yleisöä, ja pääsimmekin keskustelemaan paljon heidän kanssaan. On ollut ilahduttavaa vastata kysymyksiin feminismistä, sukupuolesta ja seksuaalisuudesta niin suomeksi kuin englanniksikin.

Taidenäyttely foorumina mahdollistaa keskustelunaloituksen, sillä henkilökohtaiset kokemukset kuviksi puettuna ovat lähestyttäviä ja koettavia. Nämä kokemukset ovat olemassa joka päivä. Yleisön tehtäväksi jää tarttua teosten välittämään tietoon, keskustella siitä tai pohtia niiden herättämiä tuntemuksia. Parhaimmillaan näyttely avaa käsityksiä, antaa kimmokkeen etsiä tietoa ja myös välittää sitä. Halusimme tarjota väylän näiden kokemusten ja teosten esittämiselle sekä hedelmällisille kohtaamisille.

Näyttely organisoitiin kahden henkilön voimin. Apua käytännön järjestelyihin saatiin Lahti Priden ja Lahden Amnestyn kautta. Näyttely oli avoinna 3.8.–23.8. ja vieraita tuona aikana oli noin kuusisataa. Cismittääkö? -työryhmä kiittää Kauno ry:tä ja Lahden kaupunkia näyttelyn mahdollistaneista apurahoista, sekä Lahden Setaa, Lahti Prideä, Lahden Amnestyä ja QFemZineä tuesta.

Suurin kiitos tekijöille:

Topi Juntunen
Heidi Katajamäki
Timi Koski
Arto Korhonen
Essi Kuokkanen
Arja Kärkkäinen
Jenni Lehmonen & Matti Mänty
Johanna Lemettinen
Hanna Makkonen
Tanja Merikoski
Apila Pepita
Anna Puhakka
Margarita Rosselló
Kirsikka Ruohonen
Hanna Råst
Pekka Syrjälä

Kirjoittajat ovat nuoria taiteenalan toimijoita, jotka asuvat Lahdessa. Cismittääkö? on ensimmäinen heidän järjestämänsä ja kuratoimansa taidenäyttely.

Kuukauden blogitekstisarja/heinäkuu: Hanna Storm & Claes Grönroos - Otteita Mustasta Pispalasta 2016

http://mustapispala.net/

Ohjelmakuvaukset:

http://mustapispala.net/index.php/ohjelma/

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Otteita Mustasta Pispalasta 2016

QFemZinen toinen Musta Pispala oli jälleen hieno kokemus. Sisällöllisesti rikkaat työpajat sekä ylipäätään toimivat järjestelyt takasivat hyvät keskustelut, kokemusten vaihdon ja tutustumisen uusiin ihmisiin ja ajatuksiin. Seuraavassa muutamia poimintoja ohjelmasta.

Perjantaina Traumojen syntymisen ehkäiseminen -työpajassa käytiin läpi potentiaalisesti traumatisoivia tilanteita, niihin liittyviä vaiheita sekä tapoja, joilla mahdollisten traumojen syntyä voidaan ehkäistä. Potentiaalisesti traumatisoivia tilanteita on monenlaisia, kuten fyysisen väkivallan kohteeksi joutuminen, psyykkisesti kuormittava tilanne tai se, että joutuu todistamaan, kun jollekin toiselle tehdään väkivaltaa. Tärkeää on muistaa, että ihmiset reagoivat eri tilanteisiin eri tavalla eikä koskaan voi varmasti tietää, mikä tilanne on kellekin traumatisoiva ja mikä ei. Samantyyppiset tilanteet voivat myös eri kerroilla vaikuttaa eri tavoin.

Keskustelussa puhuttiin paljon siitä, kuinka ihmisistä tulisi huolehtia potentiaalisesti traumaattisten tilanteiden jälkeen – myös heistä, jotka eivät ole ystäviä tai läheisiä. Aktioiden jatkamista pohdittaessa kannattaa muistaa, että jos joku voi huonosti, hänen pitäisi saada apua mahdollisimman pian: traumaattiset tapahtumat voivat mahdollisesti vaikuttaa hänen koko myöhempään elämäänsä. Anarkistista toimintaa ylipäätään kuvaa osittain traumojen toistuminen jopa sukupolvesta toiseen. Tämän ehkäisemiseksi traumojen ehkäisemiseen ja purkamiseen pitäisi panostaa ja tärkeää olisi myös, että kaikki pyrkivät ottamaan vastuuta tästä.

Lauantaina Mustapinkki Pispala esittää: Transihmiset ja järjestelmä  -työpajassa puhuttiin virallisista transhoidoista Suomessa sekä siitä, mitä tehdä jos syystä tai toisesta terveydenhoitojärjestelmä kieltää hoidot joksikin aikaa tai kokonaan.

Ilman terveydenhoitojärjestelmän tukea on mahdollista muuttaa nimensä joko virallisesti tai yksinkertaisesti alkamalla käyttää jotakin toista nimeä. Samoin joitakin plastiikkakirurgisia toimenpiteitä sekä laserkarvanpoistoa voi teettää yksityisellä puolella sekä kosmetologeilla. Jotkin hakeutuvat hoitoihin myös ulkomaille kuten Viroon ja Thaimaahan. Monet näistä vaativat tietoa ja kontakteja sekä runsaasti henkilökohtaisia voimavaroja.

Keskustelussa nostettiin esiin myös anarkistisia näkökulmia: sosiaalinen ulottuvuus ja hyvä tuki voi joillekin olla tärkeämpi kuin cisteemiin sopiminen. Tai yhteiskunnan muuttaminen voi tuntua tärkeämmältä kuin itsen muuttaminen. Näissä näkökulmissa on kuitenkin aina huomioitava kunkin dysforian voimakkuus: jos dysforia on voimakasta, yhteisön tuki ei riitä, vaan henkilö tarvitsee sukupuolenkorjaushoitoja.

Pohdittiin myös sitä, voisiko erilaista tietotaitoa hankki itse ja käyttää sitä sitten cisteemin ulottumattomissa. Tai onko anarkisteille ylipäätään merkitystä juridisella sukupuolella? Entä voiko cisteemiltä ylipäätään odottaa liikoja? Helposti voi tuntua siltä, että toisaalla on huono ja toimimaton järjestelmä, joka sortaa transsukupuolisia, toisaalta taasen hoitojen itse toteuttaminen vaatii rahaa ja voimavaroja eikä kaikkea voi tehdä itse. Silti omien verkostojen ja keinojen kehittämistä pidettiin ensiarvoisen tärkeinä.

Lauantaina Mustapinkki Pispala esittää: Mustapinkki järjestäytyminen -työpaja keräsi paikalle runsaasti asiasta kiinnostuneita aktivisteja. Alun esittelykierroksen jälkeen kävi selväksi, että monella oli jo meneillään tai kehitteillä erilaisia projekteja. Nekin, joilla ei tällä hetkellä ollut mitään työn alla, olivat kiinnostuneita löytämään itselleen projekteja, joissa voisivat hyödyntää omaa osaamistaan sekä tutustua muihin aktivisteihin projektien lomassa.

Konkreettisen tekemisen lisäksi moni halusi tutustua muihin samoista asioista kiinnostuneisiin. Esiin nostettiin muun muassa se, että vaikka skene on suhteellisen pieni, se ei automaattisesti tarkoita, että samanhenkisiin ihmisiin törmäisi jatkuvasti edes omassa kotikaupungissaan. Ratkaisuna tähän ongelmaan oli monen mielestä turvallisen tilan löytyminen, jossa tapaamiset ja esimerkiksi yleinen hengailu olisi mahdollista järjestää. Turussa tällaiseksi paikaksi on muodostunut Kirjakahvila mutta esimerkiksi Tampereella ja Helsingissä tällaista paikka ei tunnu löytyvän. Tampereella tilaa etsitään aktiivisesti mutta toistaiseksi tilanne on edelleen avoin.

Yleisen keskustelun jälkeen työpaja jakaantui kaupungeittain pohtimaan kuinka mustapinkkiä sanomaa voisi edistää lokaalisti. Lopulta ryhmä jakaantui Tampereen ja Helsingin pienryhmiin. Tampereen pienryhmän jäsenten projektit ovat edenneet siihen pisteeseen, että ryhmä mietti etenkin kuinka he voisivat löytää tapoja hengailla ja tutustua ihmisiin. Tila­asiat nousivat edelleen esiin. Lopulta ryhmä päätyi valitsemaan viestisovelluksen kokeilun, jolla he yrittävät parantaa keskinäistä yhteydenpitoaan tulevaisuudessa. Helsingin ryhmä oli tamperelaisten tapaan pohtinut tila­asioita ja kuinka aktivistit voisivat kohdata paremmin sekä tutustua. Lisäksi ryhmä oli alustavasti keskustellut halusta järjestää liikuntaa, joissa pätisivät turvallisen tilan periaatteiden lisäksi matala kynnys tulla kokeilemaan eri lajeja.

Kaikesta päätellen mustapinkki­toiminta on varsi aktiivista ainakin isoimmissa kaupungeissa ja kiinnostuneita tekijöitä riittää vaikka tuskin niitä vieläkään liikaa on. Päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen omien turvallisten tilojen puuttuminen.

Lauantai-iltana Feminismin intersektionaalisuus -työpajassa pohdittiin feminismejä ja niiden intersektionaalisuuksia vapaasti keskustellen.

Se, miten erilaisiin feminismeihin ja feministeihin tulisi suhtautua herätti vilkasta keskustelua. Toisaalta ymmärrettiin, että esimerkiksi vanhemmat, pitkään naisasiafeminismiä tehneet feministit eivät välttämättä heti ymmärrä vaikkapa sukupuolen moninaisuutta, mutta että heitä pitäisi pyrkiä ymmärtämään ja heidän tapahtumiinsa mennä mukaan järjestämään omaa moninaisuutta esiin tuovaa ohjelmaa. Toisaalta vaadittiin sitä, että tietyn ajan kuluessa jokaisen pitäisi oppia toisia kunnioittavaa puhetta ja uusia asioita. Todettiin myös, että ihmisiä voisi ainakin ohjata tiedonlähteille.

Paljon keskusteltiin myös normeista ja queer-normeista. Esimerkiksi monamoristen suhteiden vähättely queer-piireissä  on sitä samaa, miten polyamorisia kohtaan voi olla ennakkoluuloja.  Queer-normeista mainittiin juuri polyamoristen suhteiden pitäminen parempina kuin monoamoristen sekä ”queer ulkonäkö”, jolla voi saada ”queer-pisteitä”. Seksuaalisten ja emotionaalisten/romanttisten suhteiden politisointia ei pidetty enää nykypäivään kuuluvana, vaan pikemmin yhtenä syrjinnän muotona.  Lopulta keskustelu johti siihen päätelmään, että queer-liikkeen tavoitteena on kaikkinainen normien purkaminen.

QFemZinen uusi kirjoituskutsu/QFemzine's new invitation to write: Vammaisuudet/Disabilities/Funktionsnedsättningar

-----

TÄSSÄ KUTSU PELKÄSSÄ TEKSTIMUODOSSA/HERE AS A PLAIN TEXT

Kirjoitus- ja kuvituskutsu

QFemZine – Queeriä ja Feminismiä/ QFemZine – Queer and Feminism 2/16

Vammaisuudet / Disabilities

(ilmestyy lokakuussa)

Vammaisten ihmisten asema on kautta historian ollut heikompi tai erilainen kuin ihmisillä, joilla ei ole mitään vammaa. Yhä nykyaikana vammaisten oikeudet jäävät liian vähälle huomiolle esimerkiksi queerfeminismissä, anarkismissa, lainsäädännössä ja puoluepolitiikassa eri puolilla maailmaa.Vammaispalveluista leikataan ja vammaisten ihmisoikeuksia rajoitetaan. Monet tiloista ja tapahtumista ovat esteellisiä. Vammaisuuksia leimaa usein vahva stigma eikä vammaisten asemasta ja vammaisuuksien moninaisuudesta ole saatavilla riittävästi tietoa.

Etsimme niin queeriin ja queerfeminismiin risteäviä kirjoituksia vammaisuuksista kuin vammaisuuksia itsenäisesti käsitteleviä tekstejäkin. Kirjoituksia, kuvituksia, sarjakuvia, videoita – tiedettä, taidetta, politiikkaa! Kirjoituskielinä voivat olla suomi, englanti ja ruotsi.

Kaikille avoin haku on voimassa 18.9. saakka, jolloin on kirjoitusten ensimmäisten versioiden deadline.

Kysy rohkeasti lisää!

qfemzine@gmail.com

facebook.com/qfemzine

qfemzine.blogspot.com

-----

Kallelse för texter och illustrationer

QFemZine – Queeriä ja Feminismiä/ QFemZine – Queer and Feminism 2/16

Funktionsnedsättningar/ Disabilities

(publiceras i oktober)

Funktionsnedsattas ställning har genom historien varit svagare än eller olik från människors som inte har funktionsnedsättning. Än idag blir funktionsnedsattas rättigheter utanför fokus i queerfeminism, anarkism, lagstiftning och partipolitik runt om i världen. Handikappservice skärs ner och funktionsnedsattas rättigheter begränsas. Många rum och evenemang är icketillgängliga. Funktionsnedsättningar stigmatiseras starkt meda det inte finns tillräckligt med information om funktionsnedsattas ställning och funktionsnedsättningars mångfald.

Vi söker texter om funktionsnedsättningar som korsar queer och queerfeminism och texter som självständigt behandlar funltionsnedsättningar. Texter, illustrationer, serier, videon – vetenskap, konst, politik! Språken kan vara svenska, finska och engelska.

Uppropet för texter är öppet för alla till 18.9., som är förstaversionsdeadline för texter.

Fråga mer och tag modigt kontakt!

qfemzine@gmail.com

facebook.com/qfemzine

qfemzine.blogspot.com

-----

Call for papers and illustrations

QFemZine – Queeriä ja Feminismiä/ QFemZine – Queer and Feminism 2/16

Disabilities (Coming in October)

The status of disabled people has throughout history been weaker or different than to those without disabilities. The rights of disabled people are still today getting too little attention for example in queerfeminism, anarchism, legislation and party politics all around the world. Services for the disabled are been cut and the human rights of disabled people are been restricted. Many spaces and events are inaccessible. Disabilities are often branded with a strong stigma and there isn’t enough information available on the status of disabled people and on the diversity of disabilities.

We are in search of writings on disabilities intersecting with queer and queerfeminism as well as writings that address disabilities independently. Writings, illustrations, comics, videos – science, art, politics! Writing languages eligible are Finnish, English and Swedish.

The call is open to everyone until the 18th of September, which is the deadline for the first drafts of the texts.

Please do not hesitate to ask for more information!

qfemzine@gmail.com

facebook.com/qfemzine

qfemzine.blogspot.com

Kuukauden blogitekstisarja/touko/kesäkuu: Hanna Storm - INTERSEKTIONAALISTA TOIMINTAA VÄKIVALTAA VASTAAN

(PELKKÄ KIRJOITUS ESIM. ERILAISTEN LUKULAITTEIDEN KÄYTTÄJILLE)

Hanna Storm - Puhe Mustapinkki-blokissa Pirkanmaa Prideilla 11.6.2016

Hyvät Mustapinkki-blokkilaiset, hyvät toverit!

Me tiedämme, miten Pride alkoi ja miksi sitä vietetään. 28. kesäkuuta 1969 aamuyöllä New Yorkin Greenwich Villagessa joukko ihmisiä vastusti poliisin ratsiaa Stonewall Inn -nimisessä baarissa. Nämä ihmiset olivat homoyhteisön sisälläkin marginalisoituja ihmisiä, kuten transihmisiä drag queenejä, butch-lesboja, asunnottomia nuoria, prostituoituja ja rodullistettuja ihmisiä. Vastustus johti mellakoihin, jotka jatkuivat seuraavana iltana sekä uudelleen usean päivän kuluttua. Näiden ihmisten vastarinta ja rohkeus synnyttivät ensimmäiset modernit LGBT-liikkeet ja toimivat esikuvina myöhemmille liikkeille. Lähiviikkoina Greenwich Villagen asukkaat alkoivat esimerkiksi organisoida paikkoja, joissa he voisivat kokoontua vapaasti, vailla pelkoa pidätyksistä ja ratsioista, jotka siis olivat tuolloin varsin yleisiä paikoissa, jotka avasivat ovensa myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluville. Vuosi myöhemmin näiden tapahtumien vuosipäivänä järjestettiin ensimmäiset Pride-marssit New Yorkissa ja Los Angelesissa.

Pride-liikkeen aloittaneista Stonewallin tapahtumista ja siihen liittyvästä hyvin konkreettisesta kapinasta ja vastustuksesta yhteiskunnan sortavia rakenteita kohtaan on kulunut jo miltei puoli vuosisataa. Epäeettisen ja -ekologisen kapitalistisen sateenkaarikrääsän keskellä voi olla vaikea muistaa olevansa muistojuhlassa ja mielenosoituksessa, tai että kyseessä pitäisi olla mielenosoitus. Siksi onkin todella hienoa nähdä meidät kaikki täällä ja tietää, että emme ole unohtaneet, emmekä unohda, tietää että jaksamme jatkaa taistelua yhä meihin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Vaikka iloitsisimme jo saavutetuista voitoista, sen ei tarvitse merkitä historian unohtamista eikä yhä vakavan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuvan niin valtiollisen ja rakenteellisen kuin muunkin väkivallan sivuuttamista; niin Suomessa kuin muualla maailmassakin.

Historiankirjoitus ja historiankuvaus ovat keinoja, joilla etuoikeutetut vääristävät ja kaunistelevat mieleisikseen todellisia tapahtumia. Tämä näkyy esimerkiksi Stonewall-elokuvassa, jossa päähenkilönä nähdään valkoinen cishomomies, jota ei todellisuudessa siis ollut ollenkaan olemassa, vaan keskeisiä toimijoita olivat esimerkiksi afroamerikkalainen transnainen Marsha P. Johnson ja transnainen Sylvia Rivera. Sama näkyi viime viikolla naisten äänioikeus 110 vuotta -juhlapuheissa, joissa vaiettiin siitä, että tosiasiassa osa köyhistä naisista sai äänestää vasta 1940-luvulla ja osa esimerkiksi psykiatrisessa laitoshoidossa olevista vasta 1970-luvulla. Valheelliset tarinat muuttuvat helposti tosiksi, ja siksi on ensiarvoisen tärkeää, että me tänään täällä tiedämme, miten Pride alkoi ja juhlimme sitä Stonewallissa mellakoineita kunnioittaen, muistaen keitä he olivat.

Nykyhetkenä Suomessa tarvitaan Mustapinkkiä ja muuta vastaavaa toimintaa, jotka osoittavat yhä räikeät ihmisoikeusloukkaukset yhteisöämme kohtaan. Juridisen sukupuolen vahvistamiseen liittyvä sterilisaatiopakko, transhoitojen vaikea saatavuus, transprosessin keskeyttäminen psyykkisiin sairauksiin vedoten niin sanotulla jäähyllä ja hoitoprosessiin vaikea pääsy ovat muutamia räikeitä esimerkkejä sukupuolen moninaisuuden kirjoon kuuluvien ihmisten ihmisoikeusloukkauksista. Sukupuolen pitäisi olla itsemääräämiskysymys eikä valtion erittäin tarkasti ja väkivaltaisesti säätelemä prosessi, jossa moni joutuu kirjaimellisesti taistelemaan hengestään ja oikeuksistaan. Samoin esimerkiksi nykyinen äitiyslaki on keskeinen puute lapsen oikeuksissa vanhempiinsa, ja vanhempien oikeuksissa hoitaa lastaan täysivaltaisesti myös lain edessä. Mutta kuten olemme huomanneet, valtioiden harjoittama rakenteellinen väkivalta on jotakin, jota meidän on itse vastustettava ja johon meidän on itse puututtava eikä se ilman tätä vastustusta tule muuttumaan ja häviämään. Emme voi luottaa edelleenkään esimerkiksi Suomen hallitukseen, joka ei ole tehnyt juuri muuta kuin pyrkinyt kurjistamaan yhteiskunnan kaikkein heikoimpien asemaa, esimerkiksi lasten, köyhien, mielenterveyskuntoutujien, vammaisten ja maahanmuuttajien (migrants) asemaa. Rasismi on tässä maassa sekä rakenteellista että kanssaihmisten tekemää, mitä rakenteellinen rasismi vain voimistaa. Väkivalta kukoistaa niin kabineteissa kuin kaduillakin, ja se kohdistuu niin ihmisiin, luontoon kuin eläimiinkin.

Hallituksemme (ja monen muun maan hallitusten) toiminta toisaalta osoittaa sen, kuinka paljon ihmisten elämiin vaikuttavat lukuisat risteävät ominaisuudet eli intersektionaalisuus. Esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien turvapaikanhakijoiden asemaa ja siihen liittyvää uhkaa hakijoiden lähtömaassa viranomaiset eivät tunnista. Tai kuinka turvatonta on esimerkiksi kulkea kadulla, jos on nainen, rodullistettu ja käyttää huntua. Esimerkkejä on lukuisia. Meidän on huomioitava risteävien ominaisuuksien vaatima taistelu monen asian puolesta yhtä aikaa.

Tilanne maailmassa ja Suomessa voi tällä hetkellä tuntua hyvin toivottomalta. Mutta yhdessä voimme jaksaa paremmin tai ainakin yrittää jaksaa. Muita vaihtoehtoja ei ole. Kuten Stonewallissakin yhteiskunnan marginaaliin sekä silloisen homoyhteisönkin marginaaliin kuuluvat ihmiset uskalsivat ja toimivat. Mitä me sitten voimme tehdä? Yrittää auttaa kaikkia apua tarvitsevia niillä kyvyillä, taidoilla ja mahdollisuuksilla, mitä meillä on, niin paljon kuin jaksamme ja pystymme, eikö vain? Kun joku ei jaksa, hän voi levätä, ja toiset jatkavat, eikö vain? Kun toivoa ei tunnu olevan, voi yrittää keskittyä toimimaan.

Esimerkkejä toiminnasta Suomessa rakenteellista ja muuta väkivaltaa vastaan, intersektionaalisesti ja marginaalien marginaalit huomioonottaen ovat esimerkiksi Mustapinkki-toiminta Prideilla ainakin Tampereella, Turussa ja Helsingissä, Transtukiverkoston toiminta Turussa, muunsukupuolisten kahvihetket Turussa, zine- ja lehtitoiminta, queerfeministiset danceoke-illat, Tampereen Queer-kerho, Queerfeministiset kesäleirit, bändit, kuten täällä soittavat Mustelmia, Stereotypia ja Raivoraittius, vastajulkaistu ensimmäinen suomenkielinen Seksi ja trans -opasvihkonen (Transtukiverkosto ym.) sekä ensi syksynä ensi kertaa Suomessa järjestettävä queer-festivaali Tampere Queer Festival. Nämä kaikki ovat osoittavat, että siellä, missä on tarve jollekin toiminnalle, se on usein aloitettava ja toteutettava itse. Ne inspiroivat ja antavat voimaa taisteluun sekä luovat uskoa parempaan tulevaisuuteen.

Toivotan oikein hyvää Pride-päivän jatkoa itseni sekä QFemZine – Queeriä ja Feminismiä -julkaisun puolesta! Kiitos!