Kuukauden blogitekstisarja/heinäkuu: Hanna Storm & Claes Grönroos - Otteita Mustasta Pispalasta 2016

http://mustapispala.net/

Ohjelmakuvaukset:

http://mustapispala.net/index.php/ohjelma/

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Otteita Mustasta Pispalasta 2016

QFemZinen toinen Musta Pispala oli jälleen hieno kokemus. Sisällöllisesti rikkaat työpajat sekä ylipäätään toimivat järjestelyt takasivat hyvät keskustelut, kokemusten vaihdon ja tutustumisen uusiin ihmisiin ja ajatuksiin. Seuraavassa muutamia poimintoja ohjelmasta.

Perjantaina Traumojen syntymisen ehkäiseminen -työpajassa käytiin läpi potentiaalisesti traumatisoivia tilanteita, niihin liittyviä vaiheita sekä tapoja, joilla mahdollisten traumojen syntyä voidaan ehkäistä. Potentiaalisesti traumatisoivia tilanteita on monenlaisia, kuten fyysisen väkivallan kohteeksi joutuminen, psyykkisesti kuormittava tilanne tai se, että joutuu todistamaan, kun jollekin toiselle tehdään väkivaltaa. Tärkeää on muistaa, että ihmiset reagoivat eri tilanteisiin eri tavalla eikä koskaan voi varmasti tietää, mikä tilanne on kellekin traumatisoiva ja mikä ei. Samantyyppiset tilanteet voivat myös eri kerroilla vaikuttaa eri tavoin.

Keskustelussa puhuttiin paljon siitä, kuinka ihmisistä tulisi huolehtia potentiaalisesti traumaattisten tilanteiden jälkeen – myös heistä, jotka eivät ole ystäviä tai läheisiä. Aktioiden jatkamista pohdittaessa kannattaa muistaa, että jos joku voi huonosti, hänen pitäisi saada apua mahdollisimman pian: traumaattiset tapahtumat voivat mahdollisesti vaikuttaa hänen koko myöhempään elämäänsä. Anarkistista toimintaa ylipäätään kuvaa osittain traumojen toistuminen jopa sukupolvesta toiseen. Tämän ehkäisemiseksi traumojen ehkäisemiseen ja purkamiseen pitäisi panostaa ja tärkeää olisi myös, että kaikki pyrkivät ottamaan vastuuta tästä.

Lauantaina Mustapinkki Pispala esittää: Transihmiset ja järjestelmä  -työpajassa puhuttiin virallisista transhoidoista Suomessa sekä siitä, mitä tehdä jos syystä tai toisesta terveydenhoitojärjestelmä kieltää hoidot joksikin aikaa tai kokonaan.

Ilman terveydenhoitojärjestelmän tukea on mahdollista muuttaa nimensä joko virallisesti tai yksinkertaisesti alkamalla käyttää jotakin toista nimeä. Samoin joitakin plastiikkakirurgisia toimenpiteitä sekä laserkarvanpoistoa voi teettää yksityisellä puolella sekä kosmetologeilla. Jotkin hakeutuvat hoitoihin myös ulkomaille kuten Viroon ja Thaimaahan. Monet näistä vaativat tietoa ja kontakteja sekä runsaasti henkilökohtaisia voimavaroja.

Keskustelussa nostettiin esiin myös anarkistisia näkökulmia: sosiaalinen ulottuvuus ja hyvä tuki voi joillekin olla tärkeämpi kuin cisteemiin sopiminen. Tai yhteiskunnan muuttaminen voi tuntua tärkeämmältä kuin itsen muuttaminen. Näissä näkökulmissa on kuitenkin aina huomioitava kunkin dysforian voimakkuus: jos dysforia on voimakasta, yhteisön tuki ei riitä, vaan henkilö tarvitsee sukupuolenkorjaushoitoja.

Pohdittiin myös sitä, voisiko erilaista tietotaitoa hankki itse ja käyttää sitä sitten cisteemin ulottumattomissa. Tai onko anarkisteille ylipäätään merkitystä juridisella sukupuolella? Entä voiko cisteemiltä ylipäätään odottaa liikoja? Helposti voi tuntua siltä, että toisaalla on huono ja toimimaton järjestelmä, joka sortaa transsukupuolisia, toisaalta taasen hoitojen itse toteuttaminen vaatii rahaa ja voimavaroja eikä kaikkea voi tehdä itse. Silti omien verkostojen ja keinojen kehittämistä pidettiin ensiarvoisen tärkeinä.

Lauantaina Mustapinkki Pispala esittää: Mustapinkki järjestäytyminen -työpaja keräsi paikalle runsaasti asiasta kiinnostuneita aktivisteja. Alun esittelykierroksen jälkeen kävi selväksi, että monella oli jo meneillään tai kehitteillä erilaisia projekteja. Nekin, joilla ei tällä hetkellä ollut mitään työn alla, olivat kiinnostuneita löytämään itselleen projekteja, joissa voisivat hyödyntää omaa osaamistaan sekä tutustua muihin aktivisteihin projektien lomassa.

Konkreettisen tekemisen lisäksi moni halusi tutustua muihin samoista asioista kiinnostuneisiin. Esiin nostettiin muun muassa se, että vaikka skene on suhteellisen pieni, se ei automaattisesti tarkoita, että samanhenkisiin ihmisiin törmäisi jatkuvasti edes omassa kotikaupungissaan. Ratkaisuna tähän ongelmaan oli monen mielestä turvallisen tilan löytyminen, jossa tapaamiset ja esimerkiksi yleinen hengailu olisi mahdollista järjestää. Turussa tällaiseksi paikaksi on muodostunut Kirjakahvila mutta esimerkiksi Tampereella ja Helsingissä tällaista paikka ei tunnu löytyvän. Tampereella tilaa etsitään aktiivisesti mutta toistaiseksi tilanne on edelleen avoin.

Yleisen keskustelun jälkeen työpaja jakaantui kaupungeittain pohtimaan kuinka mustapinkkiä sanomaa voisi edistää lokaalisti. Lopulta ryhmä jakaantui Tampereen ja Helsingin pienryhmiin. Tampereen pienryhmän jäsenten projektit ovat edenneet siihen pisteeseen, että ryhmä mietti etenkin kuinka he voisivat löytää tapoja hengailla ja tutustua ihmisiin. Tila­asiat nousivat edelleen esiin. Lopulta ryhmä päätyi valitsemaan viestisovelluksen kokeilun, jolla he yrittävät parantaa keskinäistä yhteydenpitoaan tulevaisuudessa. Helsingin ryhmä oli tamperelaisten tapaan pohtinut tila­asioita ja kuinka aktivistit voisivat kohdata paremmin sekä tutustua. Lisäksi ryhmä oli alustavasti keskustellut halusta järjestää liikuntaa, joissa pätisivät turvallisen tilan periaatteiden lisäksi matala kynnys tulla kokeilemaan eri lajeja.

Kaikesta päätellen mustapinkki­toiminta on varsi aktiivista ainakin isoimmissa kaupungeissa ja kiinnostuneita tekijöitä riittää vaikka tuskin niitä vieläkään liikaa on. Päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen omien turvallisten tilojen puuttuminen.

Lauantai-iltana Feminismin intersektionaalisuus -työpajassa pohdittiin feminismejä ja niiden intersektionaalisuuksia vapaasti keskustellen.

Se, miten erilaisiin feminismeihin ja feministeihin tulisi suhtautua herätti vilkasta keskustelua. Toisaalta ymmärrettiin, että esimerkiksi vanhemmat, pitkään naisasiafeminismiä tehneet feministit eivät välttämättä heti ymmärrä vaikkapa sukupuolen moninaisuutta, mutta että heitä pitäisi pyrkiä ymmärtämään ja heidän tapahtumiinsa mennä mukaan järjestämään omaa moninaisuutta esiin tuovaa ohjelmaa. Toisaalta vaadittiin sitä, että tietyn ajan kuluessa jokaisen pitäisi oppia toisia kunnioittavaa puhetta ja uusia asioita. Todettiin myös, että ihmisiä voisi ainakin ohjata tiedonlähteille.

Paljon keskusteltiin myös normeista ja queer-normeista. Esimerkiksi monamoristen suhteiden vähättely queer-piireissä  on sitä samaa, miten polyamorisia kohtaan voi olla ennakkoluuloja.  Queer-normeista mainittiin juuri polyamoristen suhteiden pitäminen parempina kuin monoamoristen sekä ”queer ulkonäkö”, jolla voi saada ”queer-pisteitä”. Seksuaalisten ja emotionaalisten/romanttisten suhteiden politisointia ei pidetty enää nykypäivään kuuluvana, vaan pikemmin yhtenä syrjinnän muotona.  Lopulta keskustelu johti siihen päätelmään, että queer-liikkeen tavoitteena on kaikkinainen normien purkaminen.

Kuukauden blogitekstisarja/touko/kesäkuu: Hanna Storm - INTERSEKTIONAALISTA TOIMINTAA VÄKIVALTAA VASTAAN

(PELKKÄ KIRJOITUS ESIM. ERILAISTEN LUKULAITTEIDEN KÄYTTÄJILLE)

Hanna Storm - Puhe Mustapinkki-blokissa Pirkanmaa Prideilla 11.6.2016

Hyvät Mustapinkki-blokkilaiset, hyvät toverit!

Me tiedämme, miten Pride alkoi ja miksi sitä vietetään. 28. kesäkuuta 1969 aamuyöllä New Yorkin Greenwich Villagessa joukko ihmisiä vastusti poliisin ratsiaa Stonewall Inn -nimisessä baarissa. Nämä ihmiset olivat homoyhteisön sisälläkin marginalisoituja ihmisiä, kuten transihmisiä drag queenejä, butch-lesboja, asunnottomia nuoria, prostituoituja ja rodullistettuja ihmisiä. Vastustus johti mellakoihin, jotka jatkuivat seuraavana iltana sekä uudelleen usean päivän kuluttua. Näiden ihmisten vastarinta ja rohkeus synnyttivät ensimmäiset modernit LGBT-liikkeet ja toimivat esikuvina myöhemmille liikkeille. Lähiviikkoina Greenwich Villagen asukkaat alkoivat esimerkiksi organisoida paikkoja, joissa he voisivat kokoontua vapaasti, vailla pelkoa pidätyksistä ja ratsioista, jotka siis olivat tuolloin varsin yleisiä paikoissa, jotka avasivat ovensa myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluville. Vuosi myöhemmin näiden tapahtumien vuosipäivänä järjestettiin ensimmäiset Pride-marssit New Yorkissa ja Los Angelesissa.

Pride-liikkeen aloittaneista Stonewallin tapahtumista ja siihen liittyvästä hyvin konkreettisesta kapinasta ja vastustuksesta yhteiskunnan sortavia rakenteita kohtaan on kulunut jo miltei puoli vuosisataa. Epäeettisen ja -ekologisen kapitalistisen sateenkaarikrääsän keskellä voi olla vaikea muistaa olevansa muistojuhlassa ja mielenosoituksessa, tai että kyseessä pitäisi olla mielenosoitus. Siksi onkin todella hienoa nähdä meidät kaikki täällä ja tietää, että emme ole unohtaneet, emmekä unohda, tietää että jaksamme jatkaa taistelua yhä meihin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Vaikka iloitsisimme jo saavutetuista voitoista, sen ei tarvitse merkitä historian unohtamista eikä yhä vakavan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuvan niin valtiollisen ja rakenteellisen kuin muunkin väkivallan sivuuttamista; niin Suomessa kuin muualla maailmassakin.

Historiankirjoitus ja historiankuvaus ovat keinoja, joilla etuoikeutetut vääristävät ja kaunistelevat mieleisikseen todellisia tapahtumia. Tämä näkyy esimerkiksi Stonewall-elokuvassa, jossa päähenkilönä nähdään valkoinen cishomomies, jota ei todellisuudessa siis ollut ollenkaan olemassa, vaan keskeisiä toimijoita olivat esimerkiksi afroamerikkalainen transnainen Marsha P. Johnson ja transnainen Sylvia Rivera. Sama näkyi viime viikolla naisten äänioikeus 110 vuotta -juhlapuheissa, joissa vaiettiin siitä, että tosiasiassa osa köyhistä naisista sai äänestää vasta 1940-luvulla ja osa esimerkiksi psykiatrisessa laitoshoidossa olevista vasta 1970-luvulla. Valheelliset tarinat muuttuvat helposti tosiksi, ja siksi on ensiarvoisen tärkeää, että me tänään täällä tiedämme, miten Pride alkoi ja juhlimme sitä Stonewallissa mellakoineita kunnioittaen, muistaen keitä he olivat.

Nykyhetkenä Suomessa tarvitaan Mustapinkkiä ja muuta vastaavaa toimintaa, jotka osoittavat yhä räikeät ihmisoikeusloukkaukset yhteisöämme kohtaan. Juridisen sukupuolen vahvistamiseen liittyvä sterilisaatiopakko, transhoitojen vaikea saatavuus, transprosessin keskeyttäminen psyykkisiin sairauksiin vedoten niin sanotulla jäähyllä ja hoitoprosessiin vaikea pääsy ovat muutamia räikeitä esimerkkejä sukupuolen moninaisuuden kirjoon kuuluvien ihmisten ihmisoikeusloukkauksista. Sukupuolen pitäisi olla itsemääräämiskysymys eikä valtion erittäin tarkasti ja väkivaltaisesti säätelemä prosessi, jossa moni joutuu kirjaimellisesti taistelemaan hengestään ja oikeuksistaan. Samoin esimerkiksi nykyinen äitiyslaki on keskeinen puute lapsen oikeuksissa vanhempiinsa, ja vanhempien oikeuksissa hoitaa lastaan täysivaltaisesti myös lain edessä. Mutta kuten olemme huomanneet, valtioiden harjoittama rakenteellinen väkivalta on jotakin, jota meidän on itse vastustettava ja johon meidän on itse puututtava eikä se ilman tätä vastustusta tule muuttumaan ja häviämään. Emme voi luottaa edelleenkään esimerkiksi Suomen hallitukseen, joka ei ole tehnyt juuri muuta kuin pyrkinyt kurjistamaan yhteiskunnan kaikkein heikoimpien asemaa, esimerkiksi lasten, köyhien, mielenterveyskuntoutujien, vammaisten ja maahanmuuttajien (migrants) asemaa. Rasismi on tässä maassa sekä rakenteellista että kanssaihmisten tekemää, mitä rakenteellinen rasismi vain voimistaa. Väkivalta kukoistaa niin kabineteissa kuin kaduillakin, ja se kohdistuu niin ihmisiin, luontoon kuin eläimiinkin.

Hallituksemme (ja monen muun maan hallitusten) toiminta toisaalta osoittaa sen, kuinka paljon ihmisten elämiin vaikuttavat lukuisat risteävät ominaisuudet eli intersektionaalisuus. Esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien turvapaikanhakijoiden asemaa ja siihen liittyvää uhkaa hakijoiden lähtömaassa viranomaiset eivät tunnista. Tai kuinka turvatonta on esimerkiksi kulkea kadulla, jos on nainen, rodullistettu ja käyttää huntua. Esimerkkejä on lukuisia. Meidän on huomioitava risteävien ominaisuuksien vaatima taistelu monen asian puolesta yhtä aikaa.

Tilanne maailmassa ja Suomessa voi tällä hetkellä tuntua hyvin toivottomalta. Mutta yhdessä voimme jaksaa paremmin tai ainakin yrittää jaksaa. Muita vaihtoehtoja ei ole. Kuten Stonewallissakin yhteiskunnan marginaaliin sekä silloisen homoyhteisönkin marginaaliin kuuluvat ihmiset uskalsivat ja toimivat. Mitä me sitten voimme tehdä? Yrittää auttaa kaikkia apua tarvitsevia niillä kyvyillä, taidoilla ja mahdollisuuksilla, mitä meillä on, niin paljon kuin jaksamme ja pystymme, eikö vain? Kun joku ei jaksa, hän voi levätä, ja toiset jatkavat, eikö vain? Kun toivoa ei tunnu olevan, voi yrittää keskittyä toimimaan.

Esimerkkejä toiminnasta Suomessa rakenteellista ja muuta väkivaltaa vastaan, intersektionaalisesti ja marginaalien marginaalit huomioonottaen ovat esimerkiksi Mustapinkki-toiminta Prideilla ainakin Tampereella, Turussa ja Helsingissä, Transtukiverkoston toiminta Turussa, muunsukupuolisten kahvihetket Turussa, zine- ja lehtitoiminta, queerfeministiset danceoke-illat, Tampereen Queer-kerho, Queerfeministiset kesäleirit, bändit, kuten täällä soittavat Mustelmia, Stereotypia ja Raivoraittius, vastajulkaistu ensimmäinen suomenkielinen Seksi ja trans -opasvihkonen (Transtukiverkosto ym.) sekä ensi syksynä ensi kertaa Suomessa järjestettävä queer-festivaali Tampere Queer Festival. Nämä kaikki ovat osoittavat, että siellä, missä on tarve jollekin toiminnalle, se on usein aloitettava ja toteutettava itse. Ne inspiroivat ja antavat voimaa taisteluun sekä luovat uskoa parempaan tulevaisuuteen.

Toivotan oikein hyvää Pride-päivän jatkoa itseni sekä QFemZine – Queeriä ja Feminismiä -julkaisun puolesta! Kiitos!