Hae tästä blogista

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Kuukauden blogitekstisarja/helmikuu: Aamu Aurora: LÄSKI! – VAKAVAA ASIAA HUUMORIN SIIVIN







Aamu Aurora
LÄSKI! – VAKAVAA ASIAA HUUMORIN SIIVIN

Kuten varmaan monilla, olivat omatkin odotukseni korkealla mennessäni katsomaan Raisa Omaheimon ja työryhmän LÄSKI! Rasvainen monologi lihavuudesta -näytelmää teatteri Takomoon tammikuussa. Lihavuus, keho ja ulkonäkö ovat aiheita, jotka koskettavat erityisesti naisia ja naisoletettuja yhteiskunnassamme, ja tottakai yhä enenevässä määrin kaikkia. Ei omakaan suhteeni vartalooni ole ihan ongelmaton. Olen kärsinyt syömishäiriöistä, laihduttanut, lihonut ja laihtunut sekä kohannut kehooni liittyvää arvostelua ja pilkkaa. Niin lievä ylipaino, laihuus kuin normaalipainokin voivat olla kritiikin kohteita, kun ulkonäön odotetaan olevan jotakin muuta. Olen kokenut paljon seksuaalista häirintää ulkonäköni vuoksi kuten monet naiset ovat. Toisaalta ruumiini antaa minulle runsaasti hyviä kokemuksia; se on minulle työväline, jolla toteutan itseäni laulaessani, tanssiessani tai näytellessäni. Teen taidemallin töitä, joissa olen useimmiten alasti, ja pidän siitä. Rakastan tekemisiäni, vaikka tavalla tai toisella nekin ovat osa ulkonäön ja kauneuden maailmaa, jossa kritisoitavaa riittää. Minusta jokainen voi yksilöllisesti määritellä mitä pitää kauniina, muodostaa jonkin mielipiteen itsestään, jota ulkoisella olemuksellaan heijastelee. LÄSKI! pureutui tähän kaikkeen.

Alussa selvisi, että kyse on stand-up-tyyppisestä esityksestä. Käsiohjelmassa puhutaan "monologista", ja etukäteen olin lukenut "Päähenkilö tuo kokemuksensa lavalle"-tyyppisiä kuvauksia esityksestä. En ole erityinen stand up -fani, koska usein sekin on näyttäytynyt valkoisten keski-ikäisten miesten kenttänä, eivätkä vitsit osu eivätkä uppoa. Olikin virkistävää todeta, että lajista löytyy myös kiinnostavampia variaatioita kuten LÄSKI! Teatteri ja elokuva ovat minulle taianomainen ideoiden ja kauneuden maailma, jossa kaikki on mahdollista. Olen klassisen koulutuksen saanut laulaja, työskennellyt musiikkiteatterissa ja oopperassa. Pidän baletista, burleskista, itämaisesta tanssista eri lajeineen, ylipäätään näyttämöstä, joka tapahtumineen kohoaa arjen yläpuolelle.

Odotin LÄSKI!-esitykseltä räjäyttävää kritiikkiä painoihanteita kohtaan, ihanteita, joiden mukaan jokaisen pitäisi olla laiha. Vuosia olen ihaillut laulaja Beth Dittoa, joka on paitsi mahtava laulaja, myös cool ja läski. Ditto mainitaan käsiohjelmassa, hyvä kiva! Ennen teatterisaliin menoa katselen seinillä kuvia esityksestä. Ne näyttävät kauniilta, utuisilta.

Lavalle astuu mikrofonin varteen kookas, lyhyttukkainen, suurisilmäinen ja matalaääninen nainen, joka on suurimman osan esityksestä hauska. Hän kertoo olevansa pitkä, sitähän näyttämö tai valokuva ei paljasta, etenkin jos esiintyjä on yksin. Jutut ja tarinat ovat omakohtaisia, kuten esitteessä sanotaan ”tosia”. Tietenkin näyttämöllä kyseessä on aina osatotuus, se, mitä halutaan näyttää. Valokuvalla on raaminsa. Omaheimo kertoo kehosyrjinnästä monissa eri paikoissa: vaateostoksilla, kunto- ja joogasalilla, treffeillä, netissä. Lisäksi hän kertoo äidistä, joka laihduttaa. Esimerkit koskettavat, erityisesti äitiä koskeva, tosin lyhyeksi jäävä, osuus.

En ole itse ollut niin lihava, etten olisi saanut turvavyötä kiinni lentokoneessa, siihen en voi samaistua, mutta koen syvää myötätuntoa. Huomaan, että vaikka painoa ja ulkonäköä koskevat asiat ovat runnelleet omaakin elämääni, ovat ne erilaisia kuin näytelmässä kuvatut lihavan kokemukset. Minulla on vaikeuksia hahmottaa ruumiini kokoa, ja peilistäni saattaa näkyä "valaanruho", vaikka olisin hoikka tai "normaalikokoinen", mitä se tarkoittaakaan. Omaheimokin kertoo kärsineensä syömishäiriöistä, ja toipuneensa niistä. Eräässä kohtaa esitystä hän venyttää entisien, suurempikokoisten housujensa kaulusta, ja kertoo laihtuneensa 30 kiloa. Tällaista en ajatellut näkeväni, luulin että esityksessä sanottaisiin haista paska laihdutukselle. Mutta tämä kertoo juuri siitä, kuinka läpitunkevaa laihdutus yhteiskunnassamme on. Lihavuus on "epäterveellistä", eikä kannata. Minua hieman ihmetyttää läskivitsit, joille yleisö nauraa. Läskihän saa kertoa läskivitsejä, mutta eikö se ole juuri tyypillistä puolustuskäytöstä? Itsestään pitää tehdä vitsi ennen kuin muut ehtivät. Läskivitsit eivät naurata minua yhtään. Lopulta päähenkilö kuiskailee vitsejä pimeässä kulmassa pieneen nitisevään tuoliinsa painuneena, ja loppu yleisökin hiljenee ja myötäahdistuu.

Miljoonat tuhlaavat rahansa ja aikansa laihdutusbisnekseen ja pettyvät. Jo lapsetkin laihduttavat. Jos huumori suurimmalle osalle katsojia toimi laihduttamisen kritiikkinä, hyvä. Esitys herättää minussa suurta sympatiaa, välillä kyllästymistäkin. Balettimaailmaa irvaillaan taas, päähenkilö pukeutuu tyllihameeseen, sahaa videossa moottorisahalla kahtia tuolin, johon ei meinaa mahtua istumaan, valelee sen bensalla ja sytyttää tuleen. Syntikkaversio Tsaikovskin Joutsenlammesta soi taustalla. Mielestäni tehokkaampaa olisi ollut käyttää alkuperäistä orkesterisävellystä, kuten Black Swan -elokuvassa, joka näytti balettimaailman hulluuden.  Äänisuunnittelu on ammattimaisen hyvää, konemainen miesääni kylmäävä, mutta välistä musiikkiväännökset saavat kauneudenystävän vääntelehtimään, mikä lienee tarkoituskin?

LÄSKI! nostaa esille todella tärkeän aiheen. Toivon mukaan se lisää kehopositiivisuutta sekä monimuotoisten vartaloiden hyväksyntää. Mielestäni aiheesta saisi kuitenkin tehtyä kestävämpääkin draamaa. Esityksessä on realismia ja naiiviutta, joka rikkoo ensin hienosti luodun teatterin illuusion. Käsiohjelmassa kuvaillut todet dialogit ja tapahtumat muuttuvat dramatisoiduiksi muistoiksi kipeästä menneisyydestä. Päähenkilö on yksinäisyydestä kärsivä lihava, mutta toteaakin "myöhemmin löytyneen kumppaneita jotka kunnioittavat häntä", mitä ei valitettavasti avattukaan enempää. Lausahdus vähensi roolihahmon todentuntuisuutta ja latisti draamaa. LÄSKI! kuuluu "asia on tärkein"-esityksiin, ja lunastaa sellaisena paikkansa. Valtamedian kiinnostus näytelmää kohtaan on ollut suuri, ja ihmiset ovat avautuneet kokemastaan painosyrjinnästä. Teatteriesitys voi siis olla myös tällainen pitkä puheenvuoro. Perinteinen tarina pystyy mielestäni kuitenkin esittämään asiat ja ehkäpä perehtymään niiden syihin vieläkin tehokkaammin.
 
Käsiohjelman runossa kerrotaan "Täydellisestä maailmasta" jossa "jokainen läski olisi onnellinen läski, jokainen olisi riittävä eikä yhdenkään äidin tai isän tarvitsisi laihduttaa". Kuulostaa kyllä ihanalta. Maailma vaan on tällaisesta vielä kaukana; tulemme edelleen toimeen todellisuudessa, jossa missikisat, bikinimainokset ja treenatut "ihannevartalot" ympäröivät meitä mediassa, viihteessä ja taiteessa. Ystävien ja terapiaryhmien kehopositiivinen kupla ei suojaa tältä kaikelta täysin. Ulkona kadulla kävellessä tulee vastaan se idiootti, joka haukkuu läskiksi ja myös se, joka kehuu ulkonäköä, jos se vastaa kauneusihanteita. Tuntemattomien ulkonäön suora kommentointi julkisessa tilassa näyttäisi myös olevan lisääntymässä, kuten Raisa Omaheimokin toteaa haastatteluissaan. Internetin myötä sananvapaus on korostunut ja ihmiset ovat entistä suorapuheisempia ja hyökkäävämpiä tuntemattomiakin kohtaan.

Itse koen oloni paremmaksi hyväksymällä erilaiset vartalot, ja niin laihduttajat kuin ei-laihduttajatkin. Täydellistä onnelaa maailmasta tuskin saamme. Jos joku saavuttaa tyytyväisyyden vartaloonsa harrastamalla fitnessiä, sallittakoon se hänelle. Jos joku haluaa olla läski, niin hienoa! Ulkonäön muokkaus kaikkine variaatioineen on mielestäni oikeus. Maailma on epätäydellinen, mutta hyväksymällä muut on siinä edes hieman helpompi olla. "Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet" hokevat usein ihmiset, jotka hyväksyvät sinut millaisena he sinut näkevät eivätkä todellakaan ole kiinnostuneita kuulemaan, mitä mieltä itsestäsi olet. Oikeasti toista kunnioittaa arvostaessaan hänen näkemystään itsestään. LÄSKI! hakee hyväksyntää lihavuudelle, mikä on tärkeää. Se näyttää kuinka valmiina syötettyjen kauneus- tai terveysihanteiden takana ovat markkinat, jotka haluavat tehdä tuotteistaan tärkeitä ja viedä rahamme. Tuotteita ei löydy jos ei sovi muottiin. Rakkaus, myötätunto ja kunnioitus ovat kuitenkin ilmaisia jaettavaksi vaatimuksiltaan kovenevassa maailmassa. Kauneuden voimme määritellä ihan itse.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti