Hae tästä blogista

torstai 29. joulukuuta 2016

kuukauden blogiteksti/joulukuu: hanna storm: olin yksin, mutta se ei haitannut – kokemassa emilia kokon genderfuck – sukupuolipoetiikkaa



hanna storm

olin yksin, mutta se ei haitannut
kokemassa emilia kokon genderfuck – sukupuolipoetiikkaa



päästäkseen katsomaan emilia kokon genderfuck – sukupuolipoetiikkaa -esitys piti nähdä hieman vaivaa sekä olla onnekas: ensinnäkin piti ehtiä saada lippu esitykseen, joka oli loppuunmyyty, sitten hankkiutua esityspaikalle, joka ei ole teatteri tai muu esityspaikka. itse matkasin esityspaikalle neljä kilometriä pyörällä, kaksi tuntia bussilla, tunnin kävelin ja harhailin osaksi eksyksissä.



ilahduin valtavasti, että aulassa todella on purkki, johon saa laittaa minkä tahansa summan 0–20 €:n väliltä, ”suositushinta 10 €, tarvittaessa summa voi olla myös 0 €.”

hyvin tilalliseksi ja materiaaliseksi osoittautuva esitys alkoi ajattelijahahmon, turisevan tissin luennosta kokon oikeassa / lavastetussa työhuoneessa kirjojen, roskien, ilmapallojen, kimallenauhojen, värivalojen, muovipussien, tekokakkojen, valokuvien, piirrosten, kuivakukkien, sammalen, jäkälän… keskellä. tietyn sukupuolentutkimus- ja taidekontekstin kirjoja butlerista nykypäivään ja runoudesta queerkuvataiteeseen, mutta samaan aikaan lattialla eri asteisesti mädäntyneitä banaaninkuoria. sumeat valokuvat ihmisistä ja kaupan muovisesta hedelmäpussista tunnistamattomine sisältöineen toistuivat seinillä. huone oli täynnä kulttuuria ja luontoa, korkeaa ja matalaa, mutta eivät vastakohtina vaan sulassa sovussa kuuluen kaikki samaan tilaan ja luoden sen. turisevan tissin luento teoriaröykkiön keskellä tuntui tiivistävän: sukupuoli on kaikkea ja ei mitään, sukupuoli on täällä ja ei ole, se on kuin nämä tai nämä ja ei ole, ja näistä vaikeista käsitteistä ja kirjapinoista huolimatta siitä voi sanoa hyvin vähän.
                     


pitäisikö sukupuolesta sitten sanoa paljoakaan?         
                     
en tunne muita neljää katsojaa, minulla on reppu ja paljon vaatteita, joita yritän     tunkea reppuun, olen jotenkin nolo niistä tavaroista, kuten aina olen, kun muilla ei ole mitään ja heidän ei tarvitse piilotella tai asetella niitä.
                     
tämän ensimmäisen osan jälkeen esityksessä on vähän puhetta, hyvä niin, uppoudun.


***

hannaksi esittäytyvä tyyppi tuli hakemaan meidät huoneesta drag show’hun, kehotti jättämään tavarat huoneeseen mutta ottamaan takit mukaan. hän kuljetti meitä portaita alas ja ylös, en enää osaisi toistaa reittiä kuten en myöhempiäkään kierroksiamme. pysähdyimme porrastasanteelle, jossa oli jakkaroita ja hanna alkoi viedä meitä pois yksitellen.



en halua jäädä viimeiseksi, en halua jäädä viimeiseksi. en tiedä miksi koen näin. en jää viimeiseksi vaan toiseksi viimeiseksi.

hanna vei minut vessaan jossa istuin katsoen suihkussa olevaa kokonaan folioon verhoutunutta hahmoa.



yritän katsoa höyryn läpi, juokseeko vesi oikeasti, juoksee se, kuuluu myös vaimeaa musiikkia. rauhoitun, tässähän saa vain olla, seurailla, ajatella. suihkussa oleva hahmo tuntuu rauhoittavalta ja levolliselta. jotenkin se myös liikuttaa, tuntuu, että olen yksin, tuntuu, että hahmo on jossakin toisella puolen, eikä se näe minua kuten minä näen sen, toisaalta minun ei hämärässä ole pakko katsoa ja vetää aktiivista roolia, suorittaa osallistumista.

***

pian oveen koputettiin ja hanna vei minut aulan sohville, jossa muita katsojia jo oli. rakennus alkoi aulassa olevan taidenäyttelyn perusteella näyttää kansalaisopistolta tai muulta oppilaitokselta. tarjolla oli vissyä ja riisikakkuja.



kolme tyyppiä kyselee esityksestä kaikenlaista. mietin koko ajan ovatko tyypit osa esitystä vai eivät. erityisesti taideterapeuttina työskentelevä henkilö kysyy niin paljon ja niin ”tyhmiä kysymyksiä”, että mietin kovasti onko hän fiktiivinen. esimerkiksi        genderfuckin hän kuulee ensin central parkiksi!

kun lähdemme hissillä alas, hissin ovien raoista näkyy joitakin tyyppejä, ja kuulostaa siltä, kuin he sanoisivat genderfuck. se on minulle yksi esityksen           pysäyttävimmistä kohdista. sanojat kuulostavat teineiltä, jotenkin sellainen hälyisyys heidän äänessään, mutta en voi tietää. olivatko he siellä ja jos olivat, sanoivatko he niin – jos sanoivat heidän täytyi olla osa esitystä, niinhän?

***

kellarissa hanna valaisi tietämme taskulampulla. oli roskaista ja pölyistä. katto oli matalalla ja minua taas jotenkin liikutti, kun hanna monta kertaa sanoi, että varokaa päitänne ja koski jokaiseen matalalla olevaan putkeen, ettei kukaan meistä vahingossakaan olisi huomaamatta niitä; jotenkin koskettavaa, että meidät jokainen huomioitiin koko ajan. pysähdyimme. hanna näytti valoa käytävän päähän, siellä oli kultainen läikehtivä möykky. möykky liikkui ja rapisteli, mutta pysyi matkassa mitattuna melko paikallaan.



katson kääntyen yhä enemmän sisäänpäin ja mietin, mikä ja miksi minua oikein   surettaa. se on kuitenkin sellaista turvallista surua, sellaista, että saan olla tässä ja kukaan ei katso minua pahasti ja että en voi tehdä mitään väärää kun vain seuraan.

***

menimme ulos läheiselle parkkipaikalle/hiekkakentälle. oikealla koirapuisto, jossa muutama koiranulkoiluttaja, vasemmalla teollisuusyrityksiä. pimeää, kuten jo monta tuntia, tuulista, koleaa, tihuttaa. seisoimme rivissä mustaan neliskanttiseen muovilla peitettyyn esineeseen päin. autiota ja hiljaista koirapuiston ääniä lukuun ottamatta. esineestä kuuluu huminaa, kohinaa. sitten emilian rauhallinen, utuinen ääni alkaa lukea harry salmenniemen runoa meri, joka polveilee, aaltoilee.
                     


mitä ajattelisin näistä vertauksista.
meressä on pisaroita ja aaltoja, kaikki erilaisia, silti ne kuuluvat mereen.
autiomaassa on hiekkaa ja hiekkakentällä on hiekkaa, jokainen jyvä erilainen, mutta silti ne kuuluvat autiomaahan ja hiekkakenttään.
ja kaikkialla on muovia, huomaamattomana, näkyvänä, ei juuri milloinkaan hajoavana niin kauan kuin tämä maapallo on olemassa mutta kaikkialla, osana suurta muovien perhettä.
en ajattele mitään.
yritän olla ajattelematta mitään.

runonlausunta huumaa. tuntuu, että lepään, pitkästä aikaa. olen huono kuuntelemaan, enkä nytkään pysty keskittymään koko aikaa, sillä runo on pitkä. mutta nautin juuri siitä, että saan seistä juuri siinä autiudessa, samanhenkisten ihmisten vierellä, mutta sisälläni yksin.

sitten emilia ilmestyi ääneti taaksemme ja sanoi, että hän haluaisi näyttää meille vielä yhden jutun. hän ilmestyi todella kuin tyhjästä. ääni oli samankuuloinen kuin runonluennassa. lähdimme seuraamaan häntä mutkittelevia teitä muutaman korttelin muun muassa taideakatemian ohi.  ylitimme suojatiet varovasti emiliaa seuraten. sekin oli jotenkin liikuttavaa, että hän pysähtyi, ilmeisesti meidän takiamme, vaikka autot olivat hyvin kaukana.

menimme parkkihalliin tai sen tapaiseen hissillä. emilia riisui tumman tuulipuvun ja jatkoi matkaa pastellinvärisissä kimaltavissa vaatteissa. toisessa päässä pitkää hallia oli kuusi tuolia ja sinistä valoa. istuimme tuoleilla emilia kanssamme. sitten hän alkoi hitaasti, ikään kuin varoen kävellä toiseen päähän, joka tuntui olevan hyvin kaukana. katsoimme. odotimme. hopeinen kirkas valaistu möykky ilmestyi kaukaisuuteen. se liikkui, kipitti, kääntyi. möykky oli jotenkin päättäväisempi ja valaistuksen takia kirkkaampi kuin kultainen. jonkin ajan päästä emilia nousi ylös sen takaa. sitten hän käveli takaisin, taas hyvin hitaasti ja istui kanssamme vielä hetken.



viipyillä, ottaa aikaa, ottaa tilaa. kunpa minäkin oppisin olemaan noin edes joskus. samaan aikaan vaan nautin; kauneudesta, valosta, liikkeestä, hitaudesta, siitä, että saan olla, odottaa, katsoa, seurata… osallistua ja levätä yhtä aikaa.

mennään katsomaan auringonlaskua, emilia sanoi.

menimme hissillä parkkihalliin tai sen tapaiseen mutta pienempään kuin edellinen. ulkoa tuleva valaistus teki aivan uskomattomalla tavalla sellaisen efektin kuin aurinko olisi todella laskemassa.



minun teki mieli itkeä, mutta ei kuitenkaan. katsoin, imin näkymää, hengitin syvemmin. tuntui, että olimme paikalla kauan. toisaalta nykyään viisi minuuttiakin on kauan.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.      
kuva emilia kokko: genderfuck – sukupuolipoetiikkaa, promokuva fb-tapahtumasta

emilia kokon genderfuck – sukupuolipoetiikkaa on saanut paljon huomiota niin yleisön kuin virallisen taidemaailmankin keskuudessa marras-joulukuussa. kaikki esitykset ovat olleet loppuunmyytyjä  ja jonotettuja (kuhunkin esitykseen mahtui vain viisi katsojaa, mutta uskon, että esitykset olisivat taatusti olleet täynnä, vaikka katsojamäärä olisi ollut suurempi). arvostelut ja esittelyt muun muassa helsingin sanomissa, hufvudstadsbladetissa ja koneen säätiön rohkea avaus -sarjassa ovat olleet kiittäviä.

paljon Onnea  ja Kiitos vielä emilia upeasta, sukupuolen ja mielen sokkeloihin kulkevasta, tilaa ja positiivista yksinäisyyttä avaavasta, kiireettömästä sekä katsojan taloudellisen tilanteen huomioivasta esityksestä itseni ja QFZ:n puolesta! <3

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

ONNEA QFZ 3 VUOTTA! / CONGRATS QFZ 3 YEARS!





 


kolme vuotta sitten olin pienessä itäsuomalaisessa metsikössä ja pohdin ideaa queerfeministisen zinen perustamisesta. kysyin mukaan metsikössä myös ollutta claesia ja hän tarttui ideaan tuotapikaa.


näiden kolmen vuoden aikana QFZ on muun muassa:

ilmestynyt säännöllisesti ja epäsäännöllisesti
sitä on tullut kuusi numeroa
sen nimi on vaihtunut muutaman kerran
sitä on kirjoitettu 2-3 kielellä
sen sivumäärä on vaihdellut 20-76 sivun välillä, 
se on muuttunut lehdeksi
jota ovat tehneet kymmenet kirjoittajat ja kuvittajat suomesta ja muualta!
se on muuttunut projektiksi, johon paperilehden lisäksi kuuluu muun muassa blogitekstejä, iltamia ja pod cast!



onnittelen uhmaikäistä! kiitos todella paljon kaikki tekijät, lukijat, tukijat! <3 

ensi vuoden huhtikuussa ilmestyvän numeron aiheena on queer sukulaisuus/queer kinship. kirjoitus- ja kuvituskutsu ilmestyy ensi viikolla.


<3 💪 hanna 

/

three years ago i was in a small forest in eastern finland and thought about an idea of starting a queerfeminist zine. i asked claes, who also was in the forest, to participate and he instantly said yes.

during these three years QFZ, among other things:
has been published regularly and irregularly
six issues
the name has changed few times
has been written in 2-3 languages
page number has varied between 20-76 pages
has become a magazine, 
of which dozens writers and illustrators have contributed from finland and elsewhere!
it has become a project which in addition to magazine includes for instance blog texts, happenings and pod cast!


i congratulate a 3-year-old! thank you so much all contributors, readers and supporters! <3

the topic of the next issues coming out in april is queer sukulaisuus/queer kinship. call for papers and illustrations will be released next week.

<3 💪 hanna