Hae tästä blogista

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

ONNEA QFZ 3 VUOTTA! / CONGRATS QFZ 3 YEARS!





 


kolme vuotta sitten olin pienessä itäsuomalaisessa metsikössä ja pohdin ideaa queerfeministisen zinen perustamisesta. kysyin mukaan metsikössä myös ollutta claesia ja hän tarttui ideaan tuotapikaa.


näiden kolmen vuoden aikana QFZ on muun muassa:

ilmestynyt säännöllisesti ja epäsäännöllisesti
sitä on tullut kuusi numeroa
sen nimi on vaihtunut muutaman kerran
sitä on kirjoitettu 2-3 kielellä
sen sivumäärä on vaihdellut 20-76 sivun välillä, 
se on muuttunut lehdeksi
jota ovat tehneet kymmenet kirjoittajat ja kuvittajat suomesta ja muualta!
se on muuttunut projektiksi, johon paperilehden lisäksi kuuluu muun muassa blogitekstejä, iltamia ja pod cast!



onnittelen uhmaikäistä! kiitos todella paljon kaikki tekijät, lukijat, tukijat! <3 

ensi vuoden huhtikuussa ilmestyvän numeron aiheena on queer sukulaisuus/queer kinship. kirjoitus- ja kuvituskutsu ilmestyy ensi viikolla.


<3 💪 hanna 

/

three years ago i was in a small forest in eastern finland and thought about an idea of starting a queerfeminist zine. i asked claes, who also was in the forest, to participate and he instantly said yes.

during these three years QFZ, among other things:
has been published regularly and irregularly
six issues
the name has changed few times
has been written in 2-3 languages
page number has varied between 20-76 pages
has become a magazine, 
of which dozens writers and illustrators have contributed from finland and elsewhere!
it has become a project which in addition to magazine includes for instance blog texts, happenings and pod cast!


i congratulate a 3-year-old! thank you so much all contributors, readers and supporters! <3

the topic of the next issues coming out in april is queer sukulaisuus/queer kinship. call for papers and illustrations will be released next week.

<3 💪 hanna





tiistai 1. marraskuuta 2016

QFZ 1/16 Vammaisuudet/Disabilities has been released!





Julkaisutiedote/Release Notification 28.10.2016
QFEMZINE – QUEERIÄ JA FEMINISMIÄ/QFEMZINE – QUEER AND FEMINISM 2/16
VAMMAISUUDET/DISABILITIES

Esteettömyys- ja intersektionaalisuuskeskustelujen ulottuminen viime vuosina queer/feministisessä aktivismissa koskemaan myös vammaisuuksia herätti meidät ideoimaan tätä numeroa jo vuosi sitten syksyllä. Tiedostamme, että numeromme on aiheiltaan rajallinen ja rajalliselle, pääosin aktivismista, taiteesta ja tieteestä kiinnostuneelle yleisölle suunnattu. Koska yhdessä numerossa voi käsitellä vain rajallisesti näkökulmia rajallisilla tavoilla, toivomme edelleen kirjoituksia ja kuvituksia vammaisuuk­sista! Lehtemme itsessään on sekin saavutettavuudeltaan rajallinen. Tätä puutetta paikkaamme osin tarjo­amalla paperilehden kirjoituksista podcastin kuunneltavaksi niille, jotka eivät voi tai jaksa lukea lehteä. Sitaattikorostuksissa otimme huomioon yleisimmät värisokeudet. Haaveenamme on tulevaisuudessa tehdä entistä saavutettavampaa QFemZine-projektia, jossa esimerkiksi kuvailutulkkaus, selkokielisyys ja videoiden tekstitys olisivat osa toimintaamme. Tähän tarvitsemme ja etsimme tekijöitä!
[– –]
Tämän QFemZinen päätoimittaminen on ollut ehkä vaikeinta kautta lehden historian, koska minul­la itselläni on hyvin vähän kokemusta vammaisuuksista, omakohtaisesti ei lainkaan. Oma positioni tällä hetkellä on valkoisen, queerin, erittäin kykenevän ruumiin, korkeasti koulutetun, pienellä rahal­la hyvin toimeentulevan.
[– –]
Olennaisinta vammaisuuksien esiin tuomisessa on mielestäni aito halu ymmärtää se, että kaikki eivät voi tehdä samoja asioita samalla tavalla ja ottaa erilainen kykenevyys oikeasti huomioon esimerkik­si tapahtumien järjestämisessä, hankkia tietoa ja opetella uusia asioita; opetella esimerkiksi toimi­maan tilanteissa, joissa keskustelukumppani puhuu viittomakielellä tulkin välityksellä. Jos sanomme, että emme halua sulkea ketään ulkopuolelle elämässä, tapahtumissa, aktivismissa, taiteessa, tieteessä ja niin edelleen, meidän pitäisi todella toimia siten, että emme tee niin. (Hanna Storm, Pääkirjoitus.)
/
Accessibility and intersectionality discussions have, in recent years, extended to include disabilities in queer/feminist activism which caused us to start planning this issue already last fall. We are aware that our issue is limited and aimed to a limited audience, one that is mostly interested in activism, art and science. Because there are a limited number of angles you can cover in a single issue in limited ways, we are still hoping to receive writings and illustrations about disabilities! Our zine is limited in accessi­bility in itself. To partially cover for this shortcoming we will be offering a podcast of the writings for those who cannot or don’t have the energy to read the printed issue. In highlighting quotes, we con­sidered the most common forms of color blindness. Our dream is to make an even more accessible QFemZine-project in the future, where for example picture interpretation, plain language material and video subtitling would be a part of our actions. We need and seek contributors for this!
[– –]
Editing this particular issue of QFemZine has been the most difficult throughout the history of the zine, because I myself have very little experience about disabilities and none of it personal. At the moment my position is the position of a white, queer, very able-bodied, highly educated and managing well with low income.
[– –]
In my opinion, the essential things about bringing disabilities forth is the genuine desire to understand that not everyone can do same things in the same way, to actually consider different capabilities in, for example, planning events, to acquire information and to learn new things; for example, to learn how to act in situations where the person you’re speaking with is talking in sign language with the help of an interpreter. If we say that we don’t want to exclude anyone in life, events, activism, art, science and so on, we should really act so that we don’t. (Hanna Storm, Editorial.)


Tässä numerossa muun muassa/In this issue (+more)

Vammaisuuksien kirjosta – Hanna Storm
YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus – Hanna Storm
Ihmisiä, esineitä, tiloja erityishuoltopiirin yksikössä – Anna B.
Why Don’t We See Disability Displayed in Celebrational Pride Events – Andrew Gurza
Fighting Stigmas through Radical Vulnerability – Nik Angel Moreno
9 käskyä kohti vähemmän ableististä feminismiä! – Elina Halttunen-Riikonen
”Saisko tapahtumaan esteettömyystiedot?” – Ree Melanen
Do You Need to Fight for the Right to Be a Human Rights Activist? – Biljana Stankovic Lori
Sarjakuvia/Comic strips: Jiipu Uusitalo, Miia Vistilä
Kuvataidetta/Visual art/Numeron taiteilija/Artist of the Issue: Gabriele Gervickaite
Runoja: Sanni Purhonen, Hanna Storm

Etukansi/Front cover: Gabriele Gervickaite
Tähän numeroon liittyvä podcast/Podcast related to this issue: https://qfemzinepodcast.bandcamp.com/

QFemZine 2/16: 68 sivua/pages, väreissä/in colour, 5/6 € (+ postikulut/post fees)
Tiedustelut/Inquires: qfemzine@gmail.com; facebook.com/qfemzine








tiistai 4. lokakuuta 2016

QFemZinen julkaisema Pyhäjoella vangitun aktivistin vankilakokemuksista kertovat zine on ilmestynyt

QFemZine on julkaissut Pyhäjoella vangitun aktivistin kirjoittaman
I WANNA DANCE WITH SOMEBODY
PYHÄJOEN YDINVOIMANVASTAISELTA LEIRILTÄ VANGITUN 
AKTIVISTIN KUUSITOISTA PÄIVÄÄ VANKILASSA -zinen
perjantaina 30.9.
Tilaa omasi, jatka keskustelua, tue ydinvoimanvastaista taistelua!
Saa jakaa!
-----
QFEMZINE – QUEERIÄ JA FEMINISMIÄ/QFEMZINE – QUEER AND FEMINISM
JULKAISUTIEDOTE SYYSKUU 2016
I wanna dance with somebody
Pyhäjoen ydinvoimanvastaiselta leiriltä vangitun
aktivistin kuusitoista päivää vankilassa
QFemZine julkaisee perjantaina 30.9. Pyhäjoella vangitun Fennovoiman ydinvoimalahanketta vastustaneen aktivistin vankilassa kirjoittamat päiväkirjamerkinnät I wanna dance with somebody. Pyhäjoen ydinvoimanvastaiselta leiriltä vangitun aktivistin kuusitoista päivää vankilassa. Päiväkirjan pitämisen tarkoituksena oli kirjoittajan mukaan kirjoittaa kunakin hetkenä tärkeiltä tuntuvista asioista. Lyhyissä merkinnöissä kirjoittaja tuo esiin valtavan määrä epäkohtia ja suoranaisia laittomuuksia: kuinka vankeja kohdellaan, kuinka vegaanista ruokaa ei heti järjestetä, kuinka eri viranomaiset voivat sanoa epäreiluja, valheellisia asioita ja käyttäytyä epäkunnioittavasti, kuinka tieto ei kulje eikä lupauksia pidetä, kuinka virikkeitä ei ole tai ne ovat surkeita.
Pyhäjoen protestileirillä vangittujen vankilakokemuksista ei ole hirveästi puhuttu julkisuudessa. I wanna dance with somebody avaa tämän keskustelun, joka toivottavasti jatkuu. Kirjoittajan kokemukset eivät tuo päivänvaloon vain yksittäisen ydinvoimaa vastustaneen ihmisen kokemuksia vankilasta, vaan nostaa pohdittavaksi koko oikeus- ja vankilajärjestelmämme mielivaltaisuuden.
”Tänään oli sosiaalityöntekijän tapaaminen. Sekin halusi neuvoa, ja sanoi että ”tais mennä vähän yli.” Meitä on kai vaan kolme täällä nyt. Tänään olis kiva päästä ulkoilemaan. Sosiaalityöntekijä: ”Poliisinmurha on murha.” Jooh, kenellä tässä mahtoi mennä hieman yli? Ei oo tullut ketään uutta vielä, täällä ollaan kahdestaan. Käytiin äsken ulkona ja olin mielettömän onnellinen auringosta, lämmöstä ja ruohikosta ja että mahtui kävelemään ja juoksemaan.”
Julkaisu A6, 20 sivua, mustavalkoinen
Hinta: 50 snt (+postikulut) tai enemmän. 50 SENTIN YLITTÄVÄT TUOTOT PER ZINE MENEVÄT KIRJOITTAJALLE!
Tiedustelut: qfemzine@gmail.com; facebook.com/qfemzine